Dynasty informationsservice Sökning RSS Helsingfors kyrkliga samfällighet

RSS-länk

Mötesärende:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kiinteistöjohtokunta
Protokoll 13.03.2026/Paragraf 31


 

Pesulapalveluiden puitesopimuskumppanin valinta vuosille 2026-2028 (optiot vuosille 2029 ja 2030)

 

Kiinteistöjohtokunta 13.03.2026 § 31

306/02.06.01/2026

 

 

 

Esittelijä Kiinteistöjohtaja Rasimus Osmo

 

Päätösehdotus

Kiinteistöjohtokunta päättää

1) valita pesulapalveluiden puitesopimuskumppaniksi Vistan Pesula Oy:n kahden vuoden sopimuskaudelle. Sopimuksen tilaajaa sitomaton arvioitu kokonaisarvo on noin 600.000 euroa (alv. 0 %) sisältäen mahdolliset optiovuodet.
2) valtuuttaa kiinteistöjohtajan allekirjoittamaan puitejärjestelysopimuksen, tekemään siihen tarvittaessa pieniä tai teknisluontoisia muutoksia sekä päättämään optiovuosien käyttöönotosta.

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus

Hankinnan kohde, kokonaishinta ja sopimuskausi

Tarjouksia pyydettiin pesulapalveluiden hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnan kohteena on Helsingin seurakuntayhtymän kohteiden omistustekstiilien pesulapalvelut. Puitesopimuksella hankitaan yksi (1) pesu- ja kuivapesupalveluita sekä lisäpalveluita (tekstiilien korjauspalvelut ja tekstiilihuollon neuvontapalvelut) tuottava toimittaja.

Pyykki sisältää lähinnä käyttötekstiileitä (pöytäliinat, tabletit, kaitaliinat, keittiöpyyhkeet), verhoja, alboja ja asusteita (paitoja, pukuja ym.), tekstiili- ja kuramattoja sekä leirikeskuksista lisäksi lakanoita, tyyny- ja pyyheliinoja, ohuita peittoja, täkkejä, tyynyjä ja päiväpeitteitä ja tekstiili- ja kuramattoja. Tilaaja voi hankkia myös muille omistamilleen tekstiileille ja erilaisille matoille pesulapalveluja tämän sopimuksen nojalla.

Palvelun käyttäjien määrä voi vaihdella sopimuskauden aikana toiminnan ja toimipisteiden muutoksen mukaan. Muutoksiin voivat vaikuttaa kesäajan toiminta, remontit, toiminnan päättyminen yms. Muutoksista johtuen toimitukset tulee voida keskeyttää sovituksi ajaksi tai peruuttaa kokonaan korvauksetta. Kaikista muutoksista neuvotellaan ja sovitaan tilaajan kanssa aina erikseen tapauskohtaisesti.

Hankinnan tilaajaa sitomaton arvioitu volyymi vuositasolla on n. 150.000 euroa (alv. 0 %) eli sopimuksen tilaajaa sitomaton arvioitu kokonaisarvo on noin 600.000 euroa (alv. 0 %) sisältäen mahdolliset optiovuodet. Tilaajalla ei ole määräostovelvollisuutta. Tilaaja ostaa palvelua tarpeen mukaan. Toimittajalla ei ole yksinmyyntioikeutta.

Hankintasopimuksen on tarkoitus astua voimaan 1.6.2026. Varsinaisen sopimuskauden kesto on kaksi (2) vuotta. Tilaaja varaa oikeuden jatkaa puitesopimusta kaksi (2) optiovuotta, vuoden kerrallaan varsinaisen puitesopimuskauden päättymisestä lukien.

Hankintamenettely

Kyseessä on puitejärjestely. EU-kynnysarvon ylittävän hankinnan kilpailutus toteutettiin avoimena menettelynä sähköisesti Cloudia-järjestelmällä. Tarjouspyyntö julkaistiin 23.1.2026, ja lisätietokysymyksiä otettiin vastaan 11.2.2026 asti.

Määräaikaan mennessä Tarjouspalvelu.fi –sivuston kautta esitettiin yksi kysymyskokonaisuus, johon vastattiin samaisella sivustolla.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 25.2.2026 mennessä hankintayksikkö sai kolme tarjousta, tarjoajina Rusanen Group Oy (2961078-5), SOL Palvelut Oy (2160299-1) ja Vistan Pesula Oy (3433758-4).

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Julkisissa hankinnoissa lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja tarjouksia voidaan arvioida ainoastaan niistä ilmenevien tietojen perusteella. Hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamiin tietoihin, ellei sillä ole perusteltua syytä muuta epäillä. Hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle. Hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta ehdokas tai tarjoaja, joka ei vastaa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Hankintayksikkö voi vaatia, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Vakuutuksessa annettujen tietojen paikkansapitävyys tulee tarkastaa tarjouskilpailun voittajan osalta ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista, minkä hankintayksikkö on tehnyt ennen hankintapäätöksen tekoa siltä tarjoajalta, joka näyttää alustavan tarjousvertailun perusteella tulevan valituksi.

Vistan Pesula Oy täyttää tarjouspyynnössä määritellyt soveltuvuusvaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi

Tarjoajien soveltuvuuden arvioinnin lisäksi myös tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arvioinnissa hankintayksikkö on luottanut tarjoajien tarjouksessa ilmoittamien tietojen paikkansapitävyyteen ja tarkastanut tietojen paikkansapitävyyden siltä tarjoajalta, joka näyttää alustavan tarjousvertailun perusteella tulevan valituksi.

Vistan Pesula Oy:n tarjous on tarjouspyynnön mukainen.

Tarjousten vertailu

Tarjousten vertailuperusteena oli halvin hinta, jota käytettiin perusteena koska oleelliset laatuun vaikuttavat seikat oli huomioitu kattavasti hankinnan kohteen määrittelyssä sekä hankinnan vähimmäisvaatimuksissa.

Tarjousten vertailutaulukko, jossa hankintayksikkö on käsitellyt yksikköhinnat liikesalaisuuksina, on päätöksen liitteenä.

Hankintapäätös ja –sopimus

Hankinnan toteuttajaksi valitaan Vistan Pesula Oy.

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Johtokunnan päätösvalta

Hallintosääntö luku 5 § 6:

Kiinteistöjohtokunta päättää seuraavat asiat:

1. hyväksyy kiinteistöosaston puitesopimukset ja päättää kiinteistöosaston yhteishankintasopimuksiin sitoutumisesta, kun sopimuksen arvo on alle miljoona (1 000 000) euroa

Vaikutusten ja riskien arviointi

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

Ympäristövaikutusten arviointi

Tarjouspyyntöön osallistumalla tarjoaja on sitoutunut ympäristönäkökohtien huomioimiseen toiminnassaan.

Tarjoajalla on sertifioitu ympäristöjärjestelmä tai muu kattava ympäristöjärjestelmä tai -ohjelma. Muu ympäristöjärjestelmä voi olla ulkopuolisen tahon auditoima järjestelmä esim. Ekokompassi tai yrityksen itse luoma ympäristöohjelma.

 

Lisätiedot

Kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus

p. 09 2340 2700, osmo.rasimus@evl.fi

 

Jakelu

Tarjouksen jättäneet