RSS-länk
Mötesärenden:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 21.09.2026/Paragraf 271
Kriisiavustukset Nepaliin
Yhteinen kirkkoneuvosto 21.9.2026 § 586 39/02.03.00/2026 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Laitila Anu
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) myöntää 25 000 euroa kriisiapua Suomen Lähetysseuralle Nepalin tuhotulvien uhrien auttamiseen,
2) myöntää 25 000 euroa kriisiapua Kirkon Ulkomaanavulle Nepalin tuhotulvien uhrien auttamiseen,
3) että avustukset merkitään kustannuspaikalle 3942700001 Yhteisen kirkkoneuvoston kohdennetut avustukset,
4) että tämä pöytäkirjan pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Käsittely
Käsittelyn aikana käytettiin kymmenen puheenvuoroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Taustaa
Nepalissa 26. elokuuta tapahtunut Bhotekoshi-joen suurtulva on aiheuttanut erittäin vakavan ja laajan humanitaarisen kriisin. Tulvat ovat vaikuttaneet 1,6 miljoonaan ihmisen elämään. Viranomaisten viimeisimpien tietojen mukaan lähes tuhat menehtynyttä on löydetty, yli 11 000 ihmistä on pelastettu, mutta lähes 4 000 henkilöä on edelleen kateissa tai tavoittamattomissa. Tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa, toimeentulonsa ja turvallisuutensa. Tällä hetkellä noin 3 500 siirtymään joutunutta ihmistä asuu viranomaisten ylläpitämissä väliaikaisissa majoituskeskuksissa.
Suomen Lähetysseura
Suomen Lähetysseura on myöntänyt Luterilaisen Maailmanliiton Nepalin toimistolle 50 000 euroa Katastrofirahastostaan hätäapuun tulvan uhrien auttamiseksi.
Tulvien vaikutukset kohdistuvat raskaasti lapsiin. Arviolta 17 000 lasta on kärsinyt katastrofin seurauksista. Satoja oppilaita ja opettajia on edelleen tavoittamattomissa, ja ainakin 23 koulua on vaurioitunut. Väliaikaisissa majoituksissa elävät lapset ovat alttiita sairauksille, aliravitsemukselle, psykososiaaliselle kuormitukselle sekä väkivallan, hyväksikäytön ja ihmiskaupan riskeille.
Suomen Lähetysseuran kansainvälinen kumppani Luterilaisen Maailmanliiton Nepalin osasto, Lutheran World Federation (LWF) Nepal, on toteuttanut jo ensimmäisen hätäapuoperaation Nuwakotin alueella ja valmistelee parhaillaan toista avustusvaihetta syrjäisille alueille. Avustustoiminta sisältää muun muassa ruoka-apua, hygienia- ja saniteettitarvikkeita, ihmisarvopakkauksia naisille ja tytöille, suojeluun liittyviä palveluita ja psykososiaalista tukea.
LWF Nepal tekee työtä yhteistyössä paikallisviranomaisten, kirkkojen, ACT-allianssin ja muiden humanitaaristen toimijoiden kanssa varmistaakseen, että apu tavoittaa myös ne yhteisöt, jotka ovat jääneet muiden palveluiden ulkopuolelle.
Kirkon Ulkomaanapu
Kirkon Ulkomaanapu on käynnistänyt avustustyön Nepalissa. KUA:n avustustyö keskittyy käteisavustuksiin, joilla tulvan uhrit voivat hankkia tarvittavia tarvikkeita. Käteisavustuksia tulee saamaan 500 perhettä. Tämän lisäksi lapsille ja nuorille tullaan järjestämään 10 väliaikaista koulutilaa opiskelun jatkumiseksi. 300 opettajaa saa lisäkoulutusta psykososiaalisen tuesta KUA tulee myös tukemaan toimeentulonsa menettäneiden ihmisten elinkeinon palauttamiseksi tukemalla 300 pienyrittäjää.
KUA koordinoi ja johtaa kristillisten järjestöjen ACT-Allianssin avustustyötä Nepalissa. KUA toimii alueella oman maatoimiston kautta ja koordinoi Dan Church Aidin (DCA), Luterilaisen Maailmanliiton (LML) ja International Nepal Fellowshipin (INF Nepal) avustustyötä tässä katastrofissa.
Kirkon Ulkomaanavun humanitaarista työtä ohjaa järjestölle myönnetty CHS-sertifikaatti (Core Humanitarian Standard on Quality and Accountability) sekä ECHO-kelpoisuu
Päätösehdotuksen perustelut
Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaan apu ovat luotettavia, pitkäaikaisia kumppaneita. Molemmilla on myös hyvät ja laajat kontaktit paikallisiin toimijoihin.
Aikataulu
Helsingin seurakuntayhtymän kirjaamo on vastaanottanut Suomen Lähetysseuran anomuksen 11.9.2026 ja Kirkon Ulkomaan anomuksen 14.9.2026.
Jotta apu saadaan mahdollisimman nopeasti perille, tarkistetaan pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Vaikutusten ja riskien arviointi
Avustuksilla on myönteisiä vaikutuksia alueen lapsiin, sillä arvioiden mukaan 17 000 lasta on kärsinyt katastrofin seurauksista. Molemmat avustusta anoneet tahot auttavat työssään joko suoraan tai välillisesti alueen lapsia.
Riskinä on se, että maailmassa tapahtuu vuoden 2026 vielä toinen laajempi katastrofi, johon haetaan avustusta. Yhteisen kirkkoneuvoston kohdennetut avustukset -kustannuspaikalle 2026 varatut varat käytetään nyt tämän päätöksen myötä loppuun.
Toimivallan perusteet
Hallintosääntö 4 luku 9 §, Yhteisen seurakuntatyön johtajan toimivalta, kohta 1
Seurakuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden päätäntävaltuuksien rajat (YKN 27.8.2026 § 244), kohta 4c i.
Lisätiedot
Jussi Murtovuori, jussi.murtovuori@evl.fi
Jakelu
Suvi Kummu
Jyrki Mäkeläinen