RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 12.12.2024/Paragraf 387
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Lähetekeskustelu: Salla Merikukan valtuustoaloite
Yhteinen kirkkoneuvosto 12.12.2024 § 387 517/00.00.04/2024 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto:
1) päättää merkitä valtuutettu Salla Merikukan tekemän valtuustoaloitteen tiedoksi.
2) käy lähetekeskustelun valtuustoaloitteen pohjalta evästyksenä valtuustoaloitevastausta valmisteleville viranhaltijoille.
Käsittely
Käsittelyn aikana käytettiin kolme puheenvuoroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Taustaa
Valtuutettu Salla Merikukka on yhdessä kolmen muun valtuutetun kanssa jättänyt 11.11.2024 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että nuorten vaikuttajaryhmän valintatapaa kehitettäisiin niin, että nuoret saisivat aidosti itse valita edustajansa.
Seurakuntayhtymän johtoryhmä on sopinut keväällä 2023 käytännöstä, jonka mukaan yhteinen kirkkoneuvosto käy aina uuden valtuustoaloitteen jättämisen jälkeen aloitteessa esiin nostetusta asiasta lähetekeskustelun, evästyksenä aloitevastauksen valmistelulle. Seurakuntayhtymän johtajisto nimeää kunkin aloitevastauksen valmistelulle vastuuhenkilön / -henkilöt.
Aloitevastaus tuodaan sen valmistuttua yhteisen kirkkoneuvoston käsiteltäväksi, joka lähettää vastauksen päätöksellään edelleen yhteiselle kirkkovaltuustolle. Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee aloitevastauksen päätöksellään tiedoksi, todeten samalla aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi. Aloitekäsittelyllä ei muuteta hallintosäännössä määriteltyä päätöksentekojärjestystä; valtuustokäsittelyn jälkeen asia toimitetaan mahdollista täytäntöönpanopäätöstä varten sille taholle, jolle päätäntävalta ko. asiassa kuuluu
Päätösehdotuksen perustelut
Seurakuntayhtymän nuorten vaikuttajaryhmän valintaprosessi on kuvattuna seurakuntayhtymän hallintosäännössä (3 luku 23 §). Prosessi on monivaiheinen ja koostuu seuraavista osista:
- Vaalinvalmisteljat (vaalikauden ensimmäisenä vuotena lääninrovastit) pyytävät kunkin seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmää nimeämään ehdokkaansa nuorten vaikuttajaryhmään.
- Kunkin rovastikunnan valtuutetut nimeävät saatujen ehdotusten pohjalta oman rovastikuntansa ehdokkaat seurakuntayhtymän nuorten vaikuttajaryhmän jäseniksi.
- Seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön piiristä nimettävien ehdokkaiden nimeämisestä vastaa yhteisen seurakuntatyön johtaja.
- Vaalinvalmistelijat tekevät rovastikuntien sekä yhteisen seurakuntatyön johtajan ehdotusten pohjalta esityksen nuorten vaikuttajaryhmän kokoonpanoksi (kaksi jäsentä / rovastikunta + kaksi jäsentä yhteisen seurakuntatyön piiristä) ja luovuttavat sen yhteisen kirkkoneuvoston asiaa valmistelevalle viranhaltijalle (hallintojohtaja).
- Yhteinen kirkkoneuvosto nimittää nuorten vaikuttajaryhmän jäsenet.
Käytäntö on osoittanut edellä kuvatun valintaprosessin monimutkaiseksi ja tietyiltä osiltaan myös haasteelliseksi. Tästä syystä sääntötyöryhmän valmisteluryhmä on varautunut laatimaan ehdotuksen prosessin yksinkertaistamiseksi ja selkiyttämiseksi vuoden 2025 aikana toteutettavan hallintosäännön päivittämisen yhteydessä. Ajatuksena on ollut, että myös nuorten vaikuttajaryhmää osallistettaisiin valintaprosessin kehittämistyössä.
Valtuutettu Merikukan aloite tulee valintaprosessin uudistamisen näkökulmasta erittäin hyvään aikaan. Aloite sisältää hyviä avauksia siitä, miten prosessia voitaisiin jatkossa yksinkertaistaa ja miten nuorten oma ääni saataisiin prosessissa nykyistä paremmin kuuluviin. Aloitteessa myös muun muassa ehdotetaan erilaisten käytäntöjen kartoittamista muista seurakuntayhtymistä sekä erilaisten vaihtoehtojen selvittämistä esimerkiksi eri asiantuntijatahoilta nuorten osallisuuden kentältä.
Aikataulu
- aloitteen käsittely
Aloitevastaus pyritään saamaan yhteisen kirkkoneuvoston käsittelyyn helmikuussa 2025, jolloin se voitaisiin yhteisen kirkkoneuvoston niin päättäessä viedä yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi sen 6.3.2025 kokoukseen.
- hallintosäännön päivittäminen
Hallintosäännön päivittäminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2025 aikana. Nuorten vaikuttajaryhmän valinnan näkökulmasta asialla ei ole kiire, sillä kauden 2025-2026 nuorten vaikuttajaryhmä on valittu yhteisen kirkkoneuvoston 1.12.2024 pidetyssä kokouksessa. Seuraavan kerran nuorten vaikuttajaryhmän valintaprosessi toteutetaan syksyllä 2026.
Vaikutusten ja riskien arviointi
Seurakuntayhtymän nuorten vaikuttajaryhmän työllä voidaan nähdä olevan merkittävä vaikutus lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin Helsingin seurakuntayhtymän asioiden valmistelussa, päätöksenteossa ja toiminnan suunnittelussa. Nuorten vaikuttajaryhmän valintaprosessin selkiyttäminen edistää osaltaan edellä kuvatun toteutumista.
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Hallintojohtaja Juha Silander, p. 040 563 9709, juha.silander@evl.fi
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |