Dynasty informationsservice Sökning RSS Helsingfors kyrkliga samfällighet

RSS-länk

Mötesärende:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 12.12.2024/Paragraf 379


 

Palvelussuhde-etuudet

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 12.12.2024 § 379

467/01.02.01/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) työsuhdematkalipun arvoksi 54 €/kk vuodelle 2025 
2) merkitä tiedoksi selvityksen työsuhdepolkupyöräedun käyttöönotosta
3) valtuuttaa henkilöstöjohtajan tekemään palvelussuhde-etuuksien  palveluntarjoajien yritysfuusion aiheuttamat toimenpiteet sisältäen sopimuksen siirtämiseen tarvittavat hankintapäätökset
4) että vuonna 2025 Lehtisaaren nuorisokodissa ja leirikeskuksissa henkilökunnan itsensä maksama osuus työpaikkaruokailusta on laitosruokailun verotusarvon 6,45 euroa mukainen. 
5) että Epassi Lounas -maksutavassa työantajan kompensaatio vuonna 2025 on enintään 25 % verottajan määrittelemästä vähintään 8,60 ja enintään 13,70 euron hintaisesta ateriasta.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Taustaa

Palvelussuhde-etuuksien kehittäminen

Palvelussuhde- ja luontoisetuuksien kehittämisen kokonaisuus on osa Helsingin seurakuntien käynnissä olevaa palkkausjärjestelmien kehittämistä. Palvelussuhde-etuuksia tarkasteltiin henkilöstön edustajien kanssa laajemmin ja kokonaisvaltaisesti jo vuonna 2022 yhteisten palveluiden tuotannollis-taloudellisten yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä. Kokonaisuus on nyt sisällytetty osaksi henkilöstöpalveluissa vuonna 2023 aloitettua palkkausjärjestelmien kehittämistä.

Ensivaiheessa kehittämisen painopisteenä ovat olleet sekä kirkon yleisen että ylimmän johdon palkkausjärjestelmien kehittäminen, palkkausjärjestelmien läpinäkyvyyden ja kannustavuuden parantamisen sekä palkkakilpailukykyisyyden vahvistaminen. Tätä työtä tullaan systemaattisesti jatkamaan lähivuosien ajan.

Samaan aikaan on valmisteltu koko henkilöstön osalta palvelussuhde-etuuksien kokonaisuutta. Merkittävimpänä työterveyden palvelut, joiden kilpailutus toteutetaan syksyllä 2024. Toisena isompana kokonaisuutena syksyllä 2024 on ollut työmatkaetukokonaisuus, jonka käyttöönotosta ensi vuodelle yhteinen kirkkoneuvosto teki periaatepäätöksen 12.9.2024. Työsuhdematkalippuetu on edun arvoinen luontoisetu henkilöstölle ja vahvistaa näin Helsingin seurakuntien ja yhteisten palveluiden palkkakilpailukykyisyyttä.

 

Hyvinvointiraha ja ravintoetu

Osana palveluetujen kokonaisuutta työnantaja on kuluvanakin vuonna tukenut työntekijöiden hyvinvointia hyvinvointirahalla ja työpäivien lounasruokailua  ravintoedulla. Hyvinvointiraha ja ravintoedun kustannukset on sijoitettu henkilöstöpalveluiden kustannuspaikalle.

HSRKY:ssä ravintoetu on ollut verohallinnon vuosittain määrittelemän verotusarvon linjan mukainen. Yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt vuosittain työnantajan antaman ravintoedun arvon verohallinnon julkaistua seuraavan vuoden ravintoedun verotusarvot.

Seurakuntayhtymän omissa ravintoloissa työntekijä on maksanut ateriasta verohallinnon määrittelemän verotusarvon minimiarvon mukaisesti. Ravintoedun on saanut lounasetusovelluksella maksettaessa (Waste & Feast Kalliossa edun on saanut myös muilla maksutavoilla). Lehtisaaren nuorisokodissa ja leirikeskuksissa on työpaikkaruokailussa noudaettu verohallituksen linajauksia laitosruokailun ravintoedusta.

 

Päätösehdotuksen perustelut

Työsuhdematkalipun arvo vuonna 2025 on 54 €/kk.

Edellisessä päätöksessään yhteinen kirkkoneuvosto linjasi työmatkaedun suuruudeksi noin ¾ HSL:n kahden vyöhykkeen lipusta, joka HSL:n vuoden 2025 hinnankorotuksten jälkeen tarkoittaa 54 euroa kuukaudessa.

 

Työsuhdepolkupyörän käyttöönotto

Jatkovalmistelun tuloksena on päädytty esittämään yhteiselle kirkkoneuvostolle työsuhdedun jakamista työsuhdematkalippuun ja työsuhdepolkupyörään, joista työntekijä voi valita molemmat tai vain toisen. Työnantajan maksamana työsuhde-etuna vaihtoehtoinen työsuhdematkalippu tai työsuhdepyörä on osoittautunut raskaaksi hallinnoida.

Valmistelussa on selvinnyt, ettei työnantajan maksamalla 54 euron kuukausittaisella työmatkaedulla ole mahdollista valita suurta osaa työsuhdepyörävalikoimissa olevista polkupyöristä. Jotta työsuhdepolkupyörä olisi relevantti ja työntekijälle kannustava vaihtoehto, se kannattaa tarjota verottajan verovapaan luontoisedun mukaisesti.

Verovapaan lountoisedun raja työsuhdepolkupyörässä on 1200 euroa vuodessa, jolloin kuukausittain maksettava summa on 100 euroa. Työsuhdematkalipussa verovapaan luontoisedun raja on 3400 euroa vuodessa. Yhteensä työsuhdematkalippuna ja työsuhdepolkupyöränä saatu työmatkaetu on veropaa luontoisetu 3400 euroon saakka vuodessa. Vaikka työntekijä valitsisi sekä työnantajan tarjoaman työsuhdematkalippuedun 54 euroa kuukaudessa ja työsuhdepolkupöyrän, työmatkaedun kokonaisarvo työntekijälle olisi 1848 euroa vuodessa, mikä jää alle verovapaan työmatkaedun rajan.

Nykyiseen sopimukseen, jolla työnantaja tarjoaa hyvinvointirahan työntekijöille, on mahdollista sisällyttää työsuhdematkalippu. Tämä ei aiheuta lisäkustannuksia eikä edellytä kilpailutusta. Sen sijaan työsuhdepolkupyörän edun tarjoaminen nykyisellä palveluntarjoajalla tulisi tarkoittamaan sopimuksen hankinta-arvon niin merkittävää kasvua, että se ylittäisi kansallisen kilpailutuksen rajan neljän vuoden tarkastelujaksolla.

Työsuhdepolkupyörän kustannusarvio perustuu alustavaan olettamukseen edun valitsevien työntekijöiden määrästä. Työsuhdepyörän palveluntarjoajan kilpailutusprosessi vie aikaa useamman kuukauden. Tämän vuoksi työsuhdepolkupyörä voidaan tarjota työntekijöille vasta kevään 2025 aikana. Tämä aikataulujen eriytyminen puoltaa myös työmatkaedun tarjoamista työsuhdematkalippuna ja työsuhdepolkupyöränä.

 

Ravintoedun verotusarvot vuonna 2025

Verohallinnon vuoden 2025 määrittelemä ravintoedun verotusarvon minimi on 8,60 euroa ja maksimi 13,70 euroa. Laitosruokailun verotusarvoksi verohallitus on vahvistanut 6,45 euroa vuonna 2025.

Yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään Helsingin seurakuntayhtymässä noudatettavaksi verohallinnon vuoden 2025 määritelmien mukaista ravintoetua niin, että työpäivän lounasruokailussa työntekijän osuus vuonna 2025 olisi verotusarvon mukaisesti 75% tai aina vähintään 8,60 euroa maksimiarvoon 13,70 euroon saakka. Työnantajan osuus aterian hinnasta olisi enintään 25 %.

Lehtisaaren nuorisokodin ja leirikeskuksien työntekijöiden työpaikkaruokailujen osalta yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään ravintoedun raha-arvoksi verohallinnon määrittelemän laitosruokailun verotusarvon mukaista 6,45 euroa vuodelle 2025.

 

Aikataulu

12/2024 Henkilöstölle viestiminen työsuhdematkalipun käyttöönotosta ja työsuhdepyörän palveluntarjoajan kilpailutuksen valmistelu

1.1.2025 Työsuhdematkalipun käyttöönotto

1-2/2025 Työsuhdepyörän kilpailutuksen valmistelu ja toteutus

3/2025 Henkilöstölle viestiminen ja kouluttaminen sekä työsuhdepyörän käyttöönotto

 

 

Vaikutusten ja riskien arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Työmatkaedun osalta kustannuksen menevät jo aikaisemmin työmatkaedusta päätettyyn kehykseen.

 

Työsuhdepyörän käyttöönottoon tulee alkuperäiseen suunnitelmaan nähden viive, mutta työsuhdepyörä saadaan käyttöön ennen aktiivipyöräilykauden alkua keväällä 2025.

Hyvinvointirahan ja ravintoedun kustannukset katetaan suunnitellusti jo päätetystä henkilöstöpalvelujen kehyksestä.

Lisätiedot

Riitta Kajander, riitta.kajander@evl.fi