RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 31.10.2024/Paragraf 326
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Malmin hautausmaan uuden jalankulkuportin luonnossuunnitelmien hyväksyminen
Yhteinen kirkkoneuvosto 31.10.2024 § 326 491/05.01/2024 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että yhteinen kirkkovaltuusto päättää
1) hyväksyä Malmin hautausmaan kivimuuriin tehtävän jalankulkuportin liitteenä olevien luonnossuunnitelmien mukaisesti;
2) hakea Kirkkohallitukselta lupaa muutostöille ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Taustaa
Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1894. Sen ensimmäiset suunnitelmat
perustuivat puutarhasuunnittelija M. G. Steniuksen kahteen suunnittelukilpailussa
voittaneeseen ehdotukseen. Stenius oli maamme ensimmäisiä koulutettuja
puutarhasuunnittelijoita. Tärkeä vaihe hautausmaan vanhimpien osien
suunnitelmien täydentämisessä oli puutarhuri J. Ståhlin, hautausmaiden
tarkastajan ehdotus, joka esiteltiin päätöksentekijöille noin v. 1920. Missä
vaiheessa tai vaiheissa hautausmaata sen luoteisosassa rajaava luonnonkivimuuri
lopulta rakennettiin, ei saatavien lähdetietojen perusteella ole täysin selvää.
Rajaus on joka tapauksessa suunniteltu jo 1890-luvulla.
Malmin hautausmaalla on nykyisin kaksi ajoporttia: pohjoisessa Malmin
kalmistotien portti ja lounaassa Ketokivenkaaren portti. Tämän lisäksi on kolme
porttia jalankulkua varten: Pihlajamäentien portti (Vanhaportti), Viikin portti ja
Junaportti.
Perusteena uuden kulkuportin avaamiselle Pihlajanmäentien ja Junaportin
väliseen hautausmaata kehystävään muuriosuuteen on se seikka, että porttien
välinen matka on ylen pitkä, noin 1300 metriä. Porttien välisellä osuudella,
nykyisen Nesteen huoltoaseman tuntumassa on vilkasliikenteiset julkisen liikenteen pysäkit, joiden luota olisi aiheellista järjestää lyhyt kulkumatka hautausmaalle, varsinkin lähelle siunauskappelia. Malmin hautausmaalle tunnusomainen luonnonkiviaita noudattaa alueen varhaisimpien puutarhasuunnitelmien muotoa.
Esitetty uusi portti on tarkoitettu ainoastaan jalankulkijoiden käyttöön ja se sijoittuisi
lähelle Kehä I:n ja Pihlajamäentien julkisen liikenteen pysähdyspaikkoja. Pihlajamäentietä kulkevat bussilinjat 73, 74, 77 ja 79. Kävelymatka suunnitellulta uudelta portilta siunauskappelille on lyhyt. Sijainti on harkittu ja huomioi alueen historialliset arvot. Hautausmaan vanha puusto muodostaa uudelle reitille valmiin, luontevan kujanteen ja kulkutie siunauskappelille on mahdollista saada varsin selkeäksi pienin maisemallisin muokkauksin.
Malmin hautausmaan ulkomuuriin tehtävän kulkuaukon ja kävelyportin arkkitehtisuunnittelu tilattiin arkkitehtitoimisto Wilhelm Helander, Juha Leiviskä, arkkitehdit SAFA avoin yhtiöltä (hankintapäätös 5.3.2024 31/2024 §). Arkkitehtitoimisto pyysi Helsingin seurakuntayhtymältä toimeksi saaneena Museoviraston lausuntoa Malmin hautausmaan aitaan suunniteltavasta uudesta jalankulkuportista. Lausuntoa varten Museovirastolle toimitettiin arkkitehtitoimiston 31.7.2024 päivätyt portin luonnossuunnitelmat, asemapiirustus, sijaintikaavio sekä suunnittelutehtävään liittyvä taustamuistio. Museoviraston edustaja on katselmoinut porttisuunnitelmia yhdessä seurakunnan edustajien kanssa Malmin hautausmaalla 10.9.2024.
Museovirasto on antanut puoltavan lausunnon laadituille alustaville suunnitelmille. Uuden porttiaukon avaaminen historialliseen kivimuuriin on kirkkolain 3 luvun 21§ tarkoittama olennainen muutos, johon kirkkovaltuuston on haettava kirkkohallituksen lupa.
Aikataulu
Nyt kyseessä olevien luonnossuunnitelmien pohjalta on tarkoitus jatkaa tarkempaan suunnitteluun. Portin rakentaminen on suunniteltu ja budjetoitu vuodelle 2025.
Vaikutusten ja riskien arviointi
Lapsi- ympäristövaikutusten arvioinnissa voidaan todeta, että nuorten perheiden julkisen liikenteen käyttö lisääntyy koko ajan ja uusi portti sijaitsee lähellä kehä 1 julkisen liikenteen pysähdyspaikkoja. Lisäksi portin sijainti lyhentää kävelymatkaa huomattavasti esimerkiksi kappelille mennessä
Lisätiedot
Kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus
p. 09 2340 2700, osmo.rasimus@evl.fi
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |