Dynasty informationsservice Sökning RSS Helsingfors kyrkliga samfällighet

RSS-länk

Mötesärende:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 15.08.2024/Paragraf 217


 

Raportti diakonisten avustusvarojen käytöstä 2023

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 15.08.2024 § 217

90/02.03.00/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) merkitä tiedoksi selvityksen diakonisten avustusvarojen käytöstä kriisiavustuksiin (Kriisiavustukset kustannuspaikka 3912410000) ja ruokapankkitoimintaan (Ruokapaikkatoiminta 3912410001) Myllypuron ruuanjakelulle (3912410002)  Diakonialeiritoiminnan tukeminen (3912410003) Osatyökykyisten työllistäminen, (3912410004) sekä Kriisiapu (3912410005).

 

 

Käsittely

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Forsén selosti asiaa.

Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus

Diakoniset avustusvarat, HSRKY:n talousarvion Muu Seurakunnallinen toiminta -kokonaisuuden osana, koostuvat varoista, joita hakemusten perusteella myönnetään pääasiassa seurakuntien ja yhteisten palveluiden diakonian käyttöön. Ruokapankkivarojen jaosta päättää Yhteinen kirkkoneuvosto talousarvion valmistelun yhteydessä, muiden varojen kohdalla päätökset tekee Yhteisen seurakuntatyön johtaja, anomusten perusteella. Helsingin seurakuntayhtymän hallintosäännön 9§ mukaan yhteisen seurakuntatyön johtaja päättää avustusten myöntämisestä talousarviossa yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön sekä yhteiselle seurakuntatyölle diakonisiin avustuksiin varatusta määrärahasta kirkkoneuvoston määräämissä rajoissa.

Diakonisten avustusvarojen budjetti vuodelle 2023 oli 477.493,85 euroa, toteuma 381 895,21 euroa.

Helsingin seurakuntayhtymässä on Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä 1.5.1996 alkaen tehty vuosittain varaus Diakonisiin avustusvaroihin. Varat on tarkoitettu kriisi- ja katastrofiapuun, ruokapankkitoimintaan sekä työllistämiseen.

Kriisiavustukset, 3912410000

Budjetti vuodelle 2023 oli 79 700 €. Avustuksia maksettiin yhteensä 74 547,16 €.
Tämän lisäksi kustannuspaikalta maksettiin yhteisen seurakuntatyön johtajan päätöksellä Herttoniemen ruoka-avun pakettiauton korjaus 11 753 €. Pakettiautomaksun on tarkoitus mennä Muut avustukset/Kriisiapu-kustannuspaikalta. Automaksun kanssa Kriisiavustukset-kustannuspaikan kokonaismenot olivat 89 176,68 €. Tarkempi erittely liitteessä 2.

Kriisirahaston avustukset myönnetään seurakuntien diakoniatyöntekijöiden tekemien kirjallisten avustushakemusten perusteella. Avustuksen maksimisumma on max 2000 euroa / kotitalous ja avustus voidaan myöntää avunsaajalle kerran viidessä vuodessa.

Vuoden 2023 aikana kriisirahastoon jätettiin 65 hakemusta, joista myönteinen päätös tehtiin 54:lle. Haettujen avustusten yhteissumma oli 99 447,09 €, myönnettyjen avustusten määrä 80 725,73 € ja avustuksia maksettiin vuoden aikana 74 547,16 €.

Suurin avustamisen syy ovat vuokrat, jotka olivat yleensä avustusta haettaessa rästissä olevia. Hakijatalouksista noin 2/3 on yksinelävien ja 1/3 erilaisten perheiden muodostamia. Valtaosa hakemuksista koskee työikäisiä.


Ruokapankkitoiminta, 3912410001

Budjetti vuodelle 2023 oli 208 300 euroa; joka jaettiin seurakunnille yhteisen kirkkoneuvoston (16.3.2023 §90) tekemän päätöksen mukaisesti. Ruokapankkitoiminnan hyvityksiä seurakunnille maksettiin vuonna 2023 yhteensä 219 737,18 euroa. Tarkempi erittely liitteessä 1.

Määrärahaa on jaettu sekä diakonisin perustein myönnettäviin maksusitoumuksiin ruokakauppaan että yhteisöllisten ruokailujen järjestämiseen. Menneen vuoden aikana elintarvikkeiden hinnat nousivat ja osa seurakunnista nosti myönnettyjen avustusten euromääriä, jotta asiakkaat pystyisivät ostamaan tarvitsemansa tuotteet.

 

Tuesta valtaosa käytetään maksusitoumuksiin ruokakauppaan, jolloin myöntäminen diakonisin perustein perustuu asiakkaan henkilökohtaiseen tapaamiseen, ja hänen tilanteensa läpikäymiseen. Yhteisöruokailuista puolestaan on useissa seurakunnissa ja yhteisen diakonian yksiköissä muodostunut kohtaamispaikkoja, joissa ruuan lisäksi saa kokea vertaistukea ja yhteisöllisyyttä.

Köyhyys ja huono-osaisuus ilmenevät paitsi rahan, myös taitojen ja verkostojen puutteena. Yhteisön olemassaolo luo mahdollisuuden kokemusten jakamiselle ja verkostojen syntymiselle. Yhteisöruokailujen tukeminen onkin ollut yksi diakonian strateginen linjaus jo vuodesta 2015 alkaen.

Stadin Safka, jota Helsingin kaupunki ja seurakunnat toteuttavat yhteistyönä hävikkiruuan hyödyntämiseksi, on vakiinnuttanut toimintansa ja on laajasti osa seurakuntien ruoka-avun ketjua. Seurakunnat ja yhteisen diakonian yksiköt hyödyntävät sen kautta tulevaa ruokahävikkiä monipuolisesti mm yhteisöruokailuissa. Näin Helsingin seurakuntien ruoka-apu on resursoitu monipuolisesti.

 

Myllypuron ruuanjakelu, 3912410002

Budjetti vuodelle 2023 oli 41 000 euroa. Kokonaisuudessaan avustuksena Myllypuron elintarvikeapu ry:lle maksettiin 44 592,99 euroa.
 

Diakonialeiritoiminnan tukeminen, 3912410003
 

Budjetti vuodelle 2023 oli 28 200 euroa. Hyvityksiä maksettiin seurakunnille 980 euroa. Tarkempi selvitys liitteessä 1.

Osana diakonisten avustusvarojen kokonaisuutta osoitetaan vuosittain varoja myös seurakuntien diakonisten leirien kustannusten kattamiseen, silloin, kun leirejä järjestetään muualla kuin seurakuntayhtymän omissa leirikeskuksissa. Tukea voidaan käyttää leirien täysihoidon sekä kuljetusten kustannuksiin. Leirit tarjoavat vähävaraisille ja erilaista tukea tarvitseville yksinasuville ja perheille mahdollisuuden yhdessäoloon, virkistäytymiseen ja voimaantumiseen.

 

Osatyökykyisten työllistäminen, 3912410004

Budjetti vuodelle 2023 oli 88 994 euroa. Käytettiin 27 408,36 euroa.

Osatyökykyisten työllistämiseen haettiin myös TE-toimiston palkkatukea, jota saatiin 23.912,08 €. Varojen avulla työllistettiin osatyökykyisiä palvelussuhteisiin, joiden kesto oli max 10 kk/hlö. Hr-järjestelmän ja palkka-ajojen haasteiden vuoksi kaikkea budjetoitua tukea ei käytetty vuoden aikana ja osa kuluista siirtyi katettavaksi vuoden 2024 budjetista.

Kriisiapu, 3912410005
 

Budjetti vuodelle 2023 oli 31 000 euroa. Käytettiin 0 euroa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tehty yleistä lapsivaikutusten arviointia. Kuitenkin sekä kriisirahaston avustuksissa että annettaessa ruokapankkimäärärahoista avustus asiakkaalle, jokainen tilanne katsotaan erikseen ja päätöksiä tehtäessä huomioidaan päätöksen vaikutus lasten tilanteeseen, mikäli hakijalla on huollettavia lapsia.

 

Lisätiedot

Diakonian päällikkö Asta Turtiainen, asta.turtiainen@evl.fi

 

Jakelu

Asta Turtiainen