RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 02.05.2024/Paragraf 148
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Sitoumus Hansel Oy:lle liittymisestä Reittilennot 2025-2029 puitejärjestelyyn
Yhteinen kirkkoneuvosto 02.05.2024 § 148 19/02.06.01/2024 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää:
1) antaa Hansel Oy:lle sitoumuksen liittymisestä Reittilennot -puitejärjestelyyn koko sopimuskaudeksi. Tehtävän sopimuksen arvo on noin 25 000 euroa (alv 0 %) vuodessa.
2) valtuuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan mahdollisen asiakaskohtaisen sopimuksen.
3) valtuuttaa hankintapäällikön täyttämään sähköisen sitoumuslomakkeen.
Käsittely
Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Hansel valmistelee uutta reittilentojen yhteishankintaa. Hankinnan kilpailuttamisen valmistelun vuoksi yhteishankintaan osallistuvien hankintayksiköiden tulee ilmoittaa sitoutumisestaan tähän hankintaan viimeistään 31.5.2024. Helsingin seurakuntayhtymällä on mahdollisuus käyttää Hansel Oy:n yhteishankintasopimuksia. Tavoitteena on, että sopimus on hyödynnettävissä helmikuussa 2025. Aikataulu tarkentuu vuoden 2024 aikana. Sopimuskauden pituus on 4 vuotta. Hanselilla on oikeus lyhentää sopimuskautta, jos kilpailutuksen valmistelun yhteydessä ilmenee siihen tarvetta.
Sopimuksen asiakkaana on Helsingin seurakuntayhtymä. Sitoumus mahdollistaa sen, että saman y-tunnuksen alla toimivien tahojen, kuten yhteisten palveluiden osastojen ja niiden toimipisteiden sekä seurakuntien on mahdollista käyttää samaa sopimusta.
Puitejärjestely tarjoaa kotimaan ja ulkomaan reittilennoille kiinteän sopimushinnan Hanselin asiakkaiden eniten käyttämiin reittilentokohteisiin. Lisäksi asiakkailla on mahdollisuus käyttää kampanja- ja alennushintoja. Kiinteissä sopimushinnoissa on joustavat muutos- ja peruutusehdot. Reittilennot varataan sopimusmatkatoimiston kautta.
Helsingin seurakuntayhtymän osalta Hanselin puitejärjestelysopimuksen vuosivolyymiarvio on noin 25 000 euroa (alv 0%) vuodessa. Koko mahdollinen sopimuskausi on ostovolyymiltään noin 100 000 euroa (alv. 0%).
Tehtävä puitesopimus ei tuota valittavalle Toimittajalle yksinoikeutta. Sopimuksen tuotevalikoimaan sisältyviä tuotteita tai palveluita voi edelleen hankkia myös muiden toimittajien kanssa voimassa olevien sopimustemme perusteella.
Hankinnan valmistelussa huomioidaan sekä ekologisia, sosiaalisia että taloudellisia vastuullisuuskriteerejä:
Ympäristövastuu
. Toimittajilta vaaditaan selvitys ympäristönhoitotoimenpiteistä ja niitä seurataan
koko sopimuskauden ajan.
Sosiaalinen vastuu
. Työ- ja ihmisoikeuksien noudattaminen ja ihmisarvoisen työn edistäminen
. Esteettömyyden huomioiminen
. Terveysturvallisuus
Taloudellinen vastuu
. Toimittajilta vaaditaan riittävää taloudellista suorituskykyä, jota mitataan mm.
riskiluokkavaatimuksella ja liikevaihtovaatimuksella. Sopimustoimittajien
taloudellista suorituskykyä valvotaan automatisoidusti Hanselin toimesta koko
sopimuskauden ajan.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Hallintojohtaja Juha Silander, p. 040 563 9709, juha.silander@evl.fi
Jakelu
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |