RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 04.04.2024/Paragraf 106
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Piispantarkastuksen pöytäkirjan vastauksen yhteisten palveluiden osalta
Yhteinen kirkkoneuvosto 04.04.2024 § 106 410/00.03.02/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvoston päättää
1) antaa Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä palveluissa suoritetun piispantarkastuksen pöytäkirjaan kirjattujen merkintöjen osalta vastaukset oheisen liitteen mukaisesti ja
2) lähettää loppuraportin vastauksen tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle.
Käsittely
Käsittelyn aikana käytettiin yhdeksän puheenvuoroa.
Esittelijä muutti piispalle annettavan vastauksen sivulla 6 olevaa lausetta. Alkuperäinen teksti kuului seuraavasti: "Sen vuoksi joudutaan sekä luopumaan palveluista että etsimään uudenlaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat kirkon läsnäolon helsinkiläisten elämässä".
Lause muutettiin muotoon: " Sen vuoksi joudutaan etsimään uudenlaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat kirkon läsnäolon helsinkiläisten elämässä "
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Päätöshistoria
Yhteinen kirkkoneuvosto 21.03.2024 § 95 410/00.03.02/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää antaa Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä palveluissa suoritetun piispantarkastuksen pöytäkirjaan kirjattujen merkintöjen osalta vastaukset oheisen liitteen mukaisesti.
Käsittely
Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki selosti asiaa.
Käsittelyn aikana käytettiin 29 puheenvuoroa.
Lari Ahokas teki Martina Harms-Aallon, Petteri Auvisen, Ami Lainelan ja Esa Ahosen kannattamana vastaesityksen, joka kuului seuraavalla tavalla:
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) käynnistää kirkkoneuvoston jäsenten kesken palautemahdollisuuden vastausluonnoksesta 22.-24.3. väliseksi ajaksi. Palautteessa mahdollistetaan myös kirkkoherroille kommentoinnin. 2) Palata lausunnon käsittelyyn seuraavassa yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 4.4.2024.
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kannatettu vastaesitys eli asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat YKN:n pohjaesitystä, äänestävät Jaa ja Ahokkaan vastaesitystä kannavat äänestävät Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että YKN:n pohjaesitys sai viisi ääntä (Mäkimattila, Olkkola, Raitio, Sihvonen, Vuori), Ahokkaan vastaesitys sai seitsemän ääntä (Ahokas, Ahonen, Auvinen, Harms-Aalto, Heikkilä, Lainela, Raike-Ojanen) ja yksi (Asikanius) äänesti tyhjää.
Ahokkaan vastaesitys hyväksyttiin.
Päätös
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti
1) käynnistää kirkkoneuvoston jäsenten kesken palautemahdollisuuden vastausluonnoksesta 22.-24.3. väliseksi ajaksi. Palautteessa mahdollistetaan myös kirkkoherroille kommentoinnin.
2) Palata lausunnon käsittelyyn seuraavassa yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 4.4.2024.
Yhteinen kirkkoneuvosto 25.05.2023 § 162 410/00.03.02/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) merkitä yhteisten palveluiden piispantarkastuksen pöytäkirjan tiedoksi.
2) todeta, että asiasta on mahdollista antaa näkemyksiä valmistelun pohjaksi sekä lähetekekustelussa 25.5.2023 että kokouksen jälkeen suoraan valmistelijalle toukokuun loppuun mennessä.
3) , että ennen asian käsittelyä kuullaan kirkkoherrainkokousta, yhteistyötoimikuntaa ja päällikkökokousta sekä yhteisten palveluiden työntekijöitä.
4) , että johtajisto valmistelee esityksen 2.11.2023 yhteisen kirkkoneuvoston kokoukseen vastauksena piispantarkastuksen pöytäkirjaan.
5) , että asia viedään tiedoksi yhteiseen kirkkovaltuustoon yhteisen kirkkoneuvoston käsittelyn pohjalta.
Käsittely
Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki esitteli asiaa.
Päätös
Päätösehdotus hyväskyttiin.
Yhteinen kirkkoneuvosto 30.11.2023 § 95 410/00.03.02/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää antaa Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä palveluissa suoritetun piispantarkastuksen pöytäkirjaan kirjattujen merkintöjen osalta vastaukset oheisen liitteen mukaisesti.
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) todeta käynnissä olevan valmistelun piispantarkastuksen pöytäkirjaan kirjatuista neljästä eri kysymyksistä.
2) antaa ohjeet jatkovalmisteluun.
3) käyttää Helsingin tuomiokapitulin antaman vastausajan ja muuttaa näin 25.5.2023 tekemän päätöksen antaa vastauksen jo aikaistetusti.
4), että ennen asian palaamista maaliskuussa 2024 kirkkoneuvoston päätettäväksi on kuultu kirkkoherrainkokousta, yhteistyötoimikuntaa ja päällikkökokousta sekä yhteisten palveluiden työntekijöitä.
5) , että asia viedään tiedoksi yhteiseen kirkkovaltuustoon yhteisen kirkkoneuvoston käsittelyn pohjalta.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä palveluissa syksyllä 2022 toteutetun piispantarkastuksen pöytäkirjasta kävi yhteinen kirkkoneuvosto lähetekeskustelun 25.5.2023 olevan kokouksen yhteydessä. Valmisteluja jatkettiin 30.11.2023, jolloin kirkkoneuvosto antoi ohjeet jatkovalmisteluun.
Johtajisto on asiaa valmistellessaan kysynyt palautetta Helsingin seurakunnista kirkkoherroilta, jotka kirkkoherrainkokouksessaan 5.3.2024 käsittelivät tuolloista luonnosta. Lisäksi yhteisten palveluiden päällikkökokoukselta on kysytty vastausluonnokseen palautetta kokouksessa 6.3.2024. Asia merkittiin tiedoksi myös yt-toimikunnassa 7.3.2024.
Yhteisissä palveluissa viime syksynä suoritetun piispantarkastuksen pöytäkirjan yhteenveto-osassa todetaan piispantarkastuksen ajankohdasta ja keskeisistä johtopäätöksistä seuraavaa:
"Helsingin seurakuntayhtymän piispantarkastus ajoittui yhteisten palvelujen merkittävään muutosvaiheeseen. Seurakuntayhtymän johtajisto oli vaihtunut lähes kokonaan viimeisen kahden vuoden aikana. Rohkeasti yhdessä -prosessi oli tuonut näkyväksi mittavia muutostarpeita erityisesti talouden kantokyvyn kannalta. Yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnallisista syistä koko yhteisten palvelujen henkilöstön kanssa käytiin syksyn 2022 aikana. Sen seurauksena yhteinen kirkkoneuvosto päätti tehtäväkuvien muutoksista sekä irtisanomisista.
Piispa totesi kaikkien työntekijäryhmien kohdalla ääneen yhteisten palvelujen merkityksen määrällisesti ja laadullisesti paitsi seurakuntayhtymän myös koko hiippakunnan ja kirkon kannalta. Yhteisissä palveluissa tehdään tärkeää työtä, joka on mittakaavaltaan täysin ainutlaatuista. Mittavien hautausmaiden, kiinteistöjen, kirkkojen, talous- ja henkilöstöhallinnon, viestinnän sekä yhteisen seurakuntatyön tehtävien hoitaminen vaatii erityistä osaamista, jota vuosikymmenten aikana seurakuntayhtymän yhteisiin palveluihin on kertynyt. Tätä osaamista on syytä vaalia ja sen merkitystä myös tuoda esille. Yhteisissä palveluissa on myös sellaista erityisosaamista, mitä muualla ei ole. Tämä osaaminen on yksittäisten ja sitoutuneiden ihmisten, työntekijäryhmien ja johtajien ansiota."
Piispantarkastuksen pöytäkirjaan on dokumentoitu kaikkien tarkastuksen yhteydessä järjestettyjen tapaamisten keskeinen sisältö. Pöytäkirjaan sisältyy yhteenvedon lisäksi viisikohtainen kirkkojärjestyksen 18 luvun 7§ ja 8§ perusteella yhteiseltä kirkkoneuvostolta pyydettävien toimenpiteiden luettelo. Yhteisen kirkkoneuvoston on laadittava tämän tarkastuspöytäkirjan kohdan 1 selvityksestä ja kohteen 2-4 arvioinnista koosteraportti ja toimitettava se piispalle 15.4.2024 mennessä eli vuoden kuluessa tarkastuspöytäkirjan lähettämisestä.
Asia tuotiin tiedoksi YKN kokoukseen 25.5., jonka yhteydessä todettiin tunnuslukuihin liittyvät taustat ja käytiin lähetekeskustelu pöytäkirjan viidestä kohdasta tehtävän valmistelun pohjaksi. Tämän YKN keskustelun pohjalta sovittiin, että valmistellaan pohjaa marraskuun kokoukseen. Tarkoitus on vastata pöytäkirjan havaintoihin kevätkaudelle 2024. YKN päätöksen mukaisesti ennen asian käsittelyä kuullaan kirkkoherrainkokousta, yt-toimikuntaa ja päällikkökokousta sekä yhteisten palveluiden työntekijöitä. Asia viedään tiedoksi yhteiseen kirkkovaltuustoon yhteisen kirkkoneuvoston käsittelyn pohjalta.
Kesän aikana on pyritty jaksottamaan käynnissä olevia prosesseja. Yhteisen kirkkovaltuuston päätös Kirkko Helsingissä -strategian tekemisestä syksyllä 2023 on keskeisin prosessi, jonka valmistelulle on annettu tilaa syyskauden aikana. Piispantarkastuksen pöytäkirjan sisällön osalta on käynnissä valmisteluja, joihin voidaan ottaa kantaa keväällä 2024. Yhteisen strategian hyväksymisen jälkeen Työnjaon projektissa määritellään yhdessä palveluiden ja tehtävien toteuttamisen taso, johon annetaan riittävästi aikaa ottaa kantaa kevätkaudella 2024. Määrärahajaon jakoprojektin osalta syksy 2024 on tähän oleva aikaikkuna.
Yhteinen kirkkoneuvosto ohjeisti YKN kokouksessa 30.11. tehtävää valmistelua edelleen. Luonnokseen pyydettiin mukaan selkeitä lukuja ja niiden analyysiä, joista voi nähdä myös yhteisten palveluiden resurssitason.
Piispantarkastuksen pöytäkirja nostaa esille oikeita asioita seurakuntayhtymän resursseista ja niiden jaosta, yhteisistä kehittämistoimista ja niiden tarkoituksesta, tiedolla johtamisen toimintatavasta sekä tilaratkaisujen toteutuksesta. Näihin vastaamiseen ei ole käynnistetty uutta valmistelua vaan me olemme tähän yhdessä valmiita viime vuosien toimintakulttuurin muutoksen ja Rohkeasti yhdessä -hankkeen pohjalta. Kuten edellä on mainittu Helsingin seurakuntayhtymässä on myös parhaillaan käynnissä eri prosesseja, joissa asioita ratkaistaan yhdessä sovitulla tavalla päätöksentekoa varten.
Nyt on hyvä käyttää tämä mahdollisuus selventääksemme itsellemme ja yhteistyökumppaneille missä olemme, kun teemme yhdessä eri toimijoiden kanssa ratkaisua kirkon elinvoimaisuuden vahvistamiseksi Helsingissä 2030-luvulle. Tarkastuksen havainnot ovat osa tämän vuoden Työnhako 2026 ja Määrärahajokoperusteiden valmistelutyötä.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki, juha.rintamaki@evl.fi
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |