RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 04.04.2024/Paragraf 113
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Yhteisen seurakuntatyön toimintakertomukset
Yhteinen kirkkoneuvosto 04.04.2024 § 113 98/00.01.01/2024 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi yhteisen seurakuntatyön toimintakertomukset
Käsittely
Yhteisen seurakuntatyön johtaja Forsén selosti asiaa.
Käsittelyn aikana käytettiin neljä puheenvuoroa.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus
Yhteisen seurakuntatyön tomintakertomus tuodaan yhteiselle kirkkoneuvostolle tiedoksi, koska se johtaa yhteisen seurakuntatyön toimintaa. Toiminta on edelleen ollut hyvin vilkasta ja toiminnan tunnusluvuista käy ilmi, että kohtaamisia on ollut paljon. Koska yhteistyökumppaneilta on tullut paljon hyvää palautetta, voi todeta, että kohtaamisten laatukin on ollut hyvä. Kuten osasta toimintakertomuksista huomaa, vuonna 2022 joidenkin tiimien tehtävissä tapahtunut toimintojen karsinta on vaikuttanut siihen, että tiimin tehtävät ovat selkiytyneet. Tehtävien määrä ei kuitenkaan ehkä ole muuttunut samassa suhteessa. Tämä on asia, johon on jatkossa kiinnitettävä huomiota toimintaa suunniteltaessa, sillä pienemmällä henkilöstömäärällä ei ole mahdollista toteuttaa saman verran kun isommalla. Toisaalta henkilöstö on ollut hyvin motivoitunutta, mikä on vaikuttanut siihen, että yhdessä on saatu paljon enemmän aikaan.
Tunnusluvuista on syytä nostaa esille, että 535 henkilöä toimi erilaisissa vapaaehtoistehtävissä yhteisessä seurakuntatyössä. Nuorten ja nuorten aikuisten toiminnasta voidaan todeta, että erityisnuorisotyössä oli vuoden aikana 616 henkilökohtaista asiakasatapaamista. Saapastoiminta kohtasi 842 nuorta. Oppilaitoksissa toteutui sielunhoidollisia kohtaamisia 1145 henkilön kanssa. Oppilaitostyön puitteessa toteutui 57 kirkollista toimitusta, joihin osallistui 5.228 henkilöä. Kymppisynttäreitä Linnanmäelllä oli viettämässä yhteensä reilut 7 000 henkilöä. W&F -ravintoloissa 51 alle 30-vuotiasta suoritti tyokokeilua tai muuta työllistymisjaksoa. Muita kohtaamisia oli esimerkiksi sairaalasielunhoidossa yli 8 000, perheneuvonnassa 6 859 asiakastapaamisia, Hermannin Diakoniatalon Varustamossa 4 793 asiakaskohtaamisia, joista asunnottomia oli 1 185. Mustasaaressa kävijöitä oli noin 13.000 ja leirkeskuksissa toteutettiin n 27.000 leirivuorokautta.
Yhteinen seurakuntatyö pyrki tietysti kaikessa toiminnassaan huomioimaan yhteisen strategian linjauksia. Yhteinen kirkkoneuvosto voi halutessaan nostaa esille erilaisia kehitysehdotuksia toiminnalle, joiden avulla voidaan kehittää ja tehostaa kirkon toimintaa helsinkiläisten hyväksi. Yhteisen kirkkoneuvoston keskustelut ja ohjeistukset otetaan huomioon toimintasuunnittelussa.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia
Lisätiedot
Stefan Forsén, stefan.forsen@evl.fi
Jakelu
-
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |