RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 21.03.2024/Paragraf 90
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomus vuodelta 2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 21.03.2024 § 90 28/00.01.01/2024 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan liitteenä olevan Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 ja
2) lähettää sen yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi
Käsittely
Henkilöstöjohtaja Kajander selosti asiaa.
Käsittelyn aikana käytettiin 12 puheenvuoroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen liitteeksi on laadittu henkilöstökertomus vuodelta 2023. Henkilöstökertomuksessa tehdään katsaus viime vuoteen henkilöstön näkökulmasta, esitellään tarkemmin henkilöstörakenteen kehitystä, pureudutaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työnohjaukseen ja hyvinvointiin. Lisäksi henkilöstökertomuksessa eritellään henkilöstökustannukset.
Raportointitiedot on pääsääntöisesti ilmoitettu viimeksi kuluneen neljän vuoden aikasarjana. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että henkilöstön määrä jatkoi edelleen laskuaan sekä henkilöstömäärissä että henkilötyövuosissa mitattuna. Henkilöstömäärä on alentunut lähes kaikissa työntekijäryhmissä. Kuluneen vuoden aikana vähennystä tapahtui eniten hallinto- ja toimistotyöntekijöissä.
Kertomuksen keskeisiä tunnuslukuina voidaan mainita, että seurakuntayhtymässä oli vuoden viimeisenä päivänä 985 työntekijää. 60 % henkilöstöstä työskentelee seurakunnissa ja 44 % hengellisissä tehtävissä. Suurin ikäryhmä on 50-59 vuotiaat. Koulutuksissa on käyty keskimäärin 2,7 päivän verran. Sairaspoissaoloja on 15,9 päivää henkilötyövuotta kohden.
Työvoimakustannukset ovat n. 56 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että työvoimakustannusten osuus verotuloista oli 59,2 %. Henkilöstökustannusten määrä pysyi jokseenkin entisellä tasolla huolimatta siitä, että henkilöstön määrä on alentunut. Tämä selittyy pääosin sillä, että vuodelle 2023 kohdentui kaksi palkankorotuserää (yleiskorotus peruspalkkoihin 1.4. alkaen 5 %. ja 1.9. alkaen kokemuslisäjärjestelmään lisättiin uusi kolmen vuoden kokemuslisä ja viiden vuoden kokemuslisää korotettiin.)
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia
Lisätiedot
Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander
p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi.
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |