Dynasty informationsservice Sökning RSS Helsingfors kyrkliga samfällighet

RSS-länk

Mötesärende:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kiinteistöjohtokunta
Protokoll 16.02.2024/Paragraf 8


 

Kiinteistöjohtokunnan tehtävien ja päätösvallan toteaminen

 

Kiinteistöjohtokunta 16.02.2024 § 8

331/00.00.02/2024

 

 

 

Esittelijä Kiinteistöjohtaja Rasimus Osmo

 

Päätösehdotus

Kiinteistöjohtokunta päättää todeta sille hallintosäännössä määritellyt tehtävät ja päätösvallan

 

 

 

Käsittely

Puheenjohtaja totesi, että kohdassa 2 mainittua vahvistettua kiinteistöstrategiaa ei ole vielä olemassa. Todettiin, että kohtaa 3, tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja toimialaansa koskevissa asioissa kirkkoneuvostolle ja muille toimielimille, on tarpeen tarkentaa. Todettiin, että yhteisellä kirkkoneuvostolla on siirto-oikeus päätöksiin. Käsittelyn yhteydessä todettiin, että toimeksiannot viranhaltijoille asioiden selvittämiseksi käsitellään johtokunnan kokouksissa.

 

Päätös

Puheenjohtaja kävi läpi kiinteistöjohtokunnan tehtävät ja päätösvallan. Kiinteistöjohtokunta pyytää luottamuselimiltä tarkennusta kohtaan 3, tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja toimialaansa koskevissa asioissa kirkkoneuvostolle ja muille toimielimille.

 

 

 

 

 

 

 

Selostus

Hallintosäännön luvun 5 mukaan

 

5 § Johtokunnan tehtävät

Johtokunnan tehtävänä on, jollei toisin ole säädetty tai määrätty

1. suunnitella, kehittää ja valvoa kiinteistöihin, rakennuksiin, maankäyttöön, hautausmaihin ja leirikeskuksiin liittyvää toimintaa;

2. valvoa vahvistettuun kiinteistöstrategiaan perustuvien tehtävien ja toimenpiteiden täytäntöönpanoa sekä hyväksyä toimialan suunnitelmat;

3. tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja toimialaansa koskevissa asioissa kirkkoneuvostolle ja muille toimielimille;

4. huolehtia osaltaan toimialansa yhteyksistä kirkon ja yhteiskunnan toimijoihin;

5. hoitaa sille tässä hallintosäännössä määrätyt ja muut kirkkoneuvoston sille antamat tehtävät.

 

6 § Johtokunnan päätösvalta

Johtokunta päättää seuraavat asiat:

1. hyväksyy kiinteistöosaston puitesopimukset, joiden arvo on alle miljoona (1 000 000) euroa;

2. päättää kiinteistöosaston yhteishankintasopimuksiin sitoutumisesta;

3. päättää määräaikaisista maanvuokrasopimuksista, joiden kesto on enintään viisi vuotta;

4. päättää asuin- ja liikehuoneistojen myynnistä, kun myytävän omaisuuden arvo on alle miljoona (1 000 000) euroa;

5. asettaa Helsingin seurakuntayhtymän jäsenehdokkaat tytär- ja osakkuusyhtiöiden sekä hoitokuntien hallituksiin ja johtokuntiin;

6. päättää ulkoisten vuokrasopimusten siirroista

sopimuskumppanien vaihtuessa ja organisaatiomuutosten yhteydessä;

7. päättää suoraan omistettujen yhtiöiden vesi-, autopaikka- ja autotallimaksuista;

8. seuraa Hiilineutraali kirkko 2030 -tavoitteiden toteutumista ja päättää tarvittavista toimenpiteistä;

9. päättää kiinteistöosaston irtaimen omaisuuden luovuttamisesta (myyminen, vaihtaminen, lahjoittaminen) ja hävittämisestä, kun irtaimen omaisuuden arvo on yli kymmenentuhatta (10 000) euroa;

10. päättää arvoesineiden myymisestä ja lahjoittamisesta yhteisen kirkkoneuvoston määräämissä rajoissa.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus
p. 09 2340 2700, osmo.rasimus@evl.fi