RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 11.01.2024/Paragraf 18
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |
Oulunkylän vanhan kirkon suomenkielisen nimen muuttaminen
Yhteinen kirkkoneuvosto 11.01.2024 § 18 468/03.03.00/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy Oulunkylän vanhan kirkon suomenkieliseksi nimeksi Oulunkylän puukirkko.
Käsittely
Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto on päätöksellä 05.06.2023 § 81 Oulunkylän vanhan kirkon nimen muuttaminen Oulunkylän puukirkoksi päättänyt esittää, että Oulunkylän vanhan kirkon nimi muutetaan muotoon Oulunkylän puukirkko.
Oulunkylän (vanha) kirkko rakennettiin ruotsinkielisen evankelisen liikkeen rukoushuoneeksi vuonna 1905 ja siitä tuli Oulunkylän vastaperustetun seurakunnan kirkko vuonna 1919. Kun Oulunkylän uusi kirkko valmistui Teinintielle vuonna 1972, Siltavoudintien kirkosta tuli vanha kirkko. Kun uudesta kirkosta luovutaan, Oulunkylän vanha kirkko ei enää ole toimiva nimi. Monet oulunkyläläiset ovat tähänkin asti puhuneet puukirkosta ja tiilikirkosta. Oulunkylän puukirkko on luonteva ja riittävän yksiselitteinen uusi nimi.
Yhteinen kirkkoneuvosto on 31.8.2023 kokouksessaan käydyn lähetekeskustelun pohjalta pyytänyt Petrus församlingenin seurakuntaneuvostolta lausuntoa nimenmuutokseen liittyen.
Petrus församlingenin seurakuntaneuvosto toteaa päätöksessään 10.10.2023 158 § Begäran om utlåtande vad gäller namnändring för Åggelby gamla kyrka, ettei näe estettä nimenmuutokselle, jossa Oulunkylän vanhan kirkon suomenkielinen nimi muutetaan muotoon Oulunkylän puukirkko, mutta toivoo ruotsinkielisen nimen pysyvän muodossa Åggelby gamla kyrka.
Lapsivaikutusten arviointi
Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston päätöksessä 05.06.2023 § 81 Oulunkylän vanhan kirkon nimen muuttaminen Oulunkylän puukirkoksi on todettu, että asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Ympäristövaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä ympäristövaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus
p. 09 2340 2700, osmo.rasimus@evl.fi
Jakelu
Oulunkylän seurakunta
Petrus församling
Föregående ärende | Följande ärende | Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format |