RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Föredragningslista 30.11.2023/Ärendenr. 9
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |
Hautaustoimen ohjesäännön hyväksyminen
Yhteinen kirkkoneuvosto 30.11.2023 596/00.01.00/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää:
1) hyväksyä liitteenä olevan uuden hautaustoimen ohjesäännön, joka korvaa yhteisen kirkkovaltuuston 15.6.2017 hyväksymän hautaustoimen ohjesäännön.
2) , että uusi hautaustoimen ohjesääntö astuu voimaan 1.1.2024.
Käsittely
Päätös
Päätöshistoria
Selostus
Taustaa
Uusi kirkkolainsäädäntö on astunut voimaan 1.7.2023. Seurakuntatalouksilla on kuuden kuukauden siirtymäaika saattaa omat sääntönsä vastaamaan uutta kirkkolainsäädäntöä. Kirkkolainsäädännön uudistus edellyttää myös hautaustoimen ohjesäännön päivittämistä.
Hautaustoimen ohjesääntö on edellisen kerran uudistettu vuonna 2017. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on 13.9.2017 vahvistanut voimassa olevan hautaustoimen ohjesäännön. Tuolloin uudistettuun ohjesääntöön tuli lukuisia sisällöllisiä muutoksia. Nyt tehtävä hautaustoimen ohjesäännön uudistaminen johtuu pääosin lainsäädännön muutoksista. Kirkkohallitus on laatinut hautaustoimen malliohjesäännön ohjaamaan ja yhtenäistämään seurakuntatalouksien sääntöjen uudistamistyötä. Nyt hyväksyttävän ohjesäännön rakenteessa ja sisällössä onkin noudatettu kirkkohallituksen mallia niiltä osin kuin se on ollut mahdollista.
Muut hautaustoimeen liittyvät säännöt eli hautausmaan käyttösuunnitelma ja hautausmaakaava päivitetään vuoden 2024 aikana. Molemmat ovat suuritöisiä ja niiden päivittäminen vaatii erillistä resursointia. Kyseiset säännöt eivät ole nykymuodossaan ristiriidassa nyt uudistettavan hautaustoimen ohjesäännön kanssa eivätkä myöskään uuden kirkkolainsäädännön kanssa, jolloin niitä voidaan soveltaa edelleen myös 1.1.2024 jälkeen.
Yleistä hautaustoimen ohjesäännöstä
Hautaustoimesta säädetään kirkkolain 3 luvun 28-37 §:ssä. Kirkkolain 3 luvun 35 §:n mukaan hautaustoimen ohjesäännössä määrätään haudoista, hautakirjanpidosta, haudan hoidolle asetetuista vaatimuksista, hautamuistomerkkien hyväksymisestä ja hautausmaalla noudatettavasta järjestyksestä. Hautaustoimen ohjesäännön hyväksyy seurakuntayhtymässä yhteinen kirkkovaltuusto. Hautaustoimen ohjesääntöä ei enää uudistetun kirkkolain mukaan alisteta tuomiokapitulin vahvistettavaksi.
Hautaustoimen ohjesäännön valmistelu
Luonnos uudeksi hautaustoimen ohjesäännöksi on valmisteltu kiinteistöosaston ympäristö- ja hautaustoimi -yksikössä. Sääntötyöryhmän valmisteluryhmä on käsitellyt hautaustoimen ohjesäännön kokouksessaan 8.11.2023. Valmisteluryhmässä luonnokseen tehtiin muutamia lähinnä teknisluonteisia muutoksia ja tarkennuksia.
Seurakuntayhtymän sääntötyöryhmä hyväksyi lopullisen luonnoksen esitettäväksi yhteiselle kirkkoneuvostolle (ja yhteisen kirkkoneuvoston niin päättäessä edelleen yhteiselle kirkkovaltuustolle) kokouksessaan 20.11.2023.
Rakenne ja merkittävimmät sisällölliset muutokset
Uuteen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen on tehty huomattavan paljon rakennetta ja pykälänumerointia koskevia muutoksia, myös hautaustoimea koskevin osin. Nämä muutokset heijastuvat suoraan uuteen hautaustoimen ohjesääntöön. Kun sen rakenne lisäksi noudattaa suurelta osin kirkkohallituksen uutta malliohjesääntöä, muutoksia verrattuna voimassa olevaan hautaustoimen ohjesääntöön on paljon. Muutokset ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi rakenteellisia ja teknisiä. Asiasisältöön on tullut vähemmän muutoksia ja sisällöllisesti uusi hautaustoimen ohjesääntö vastaa suurelta osin nyt voimassa olevaa ohjesääntöä. Merkittävimmät sisällölliset muutokset liittyvät avopuolison asemaan, hautojen luovuttamiseen Hietaniemen hautausmaalta sekä arkkuhaudan luovuttamiseen tuhkahautausta varten.
Hautaustoimen ohjesääntöön on hautaamisjärjestyksen osalta lisätty määräys puolisoa koskevien oikeuksien soveltamisesta myös avopuolisoon uuden kirkkolain mukaisesti. Hautojen luovuttamisen osalta ohjesääntöön on tehty lisäys, että Hietaniemen hautausmaalta osoitetaan seurakuntayhtymälle palautuneita uurnahautoja tuhkan hautaamista varten ainoastaan vainajille, joiden kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta oli kuolinhetkellä Helsinki. Lisäksi ohjesääntöön on tehty lisäys, että arkkuhauta voidaan luovuttaa helsinkiläiselle vainajalle myös tuhkahautaukseen, jolloin haudan lunastushinta on arkkuhaudan lunastushinnan mukainen. Tällaiseen hautaan voidaan jatkossa tehdä sekä arkku- että tuhkahautauksia. Tämän lisäksi ohjesäännössä on täsmennetty viranhaltijoiden päätösvaltaa hautamuistomerkkejä koskevissa kysymyksissä.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Hallintojohtaja Juha Silander, p. 040 563 9709, juha.silander@evl.fi
Jakelu
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |