Dynasty informationsservice Sökning RSS Helsingfors kyrkliga samfällighet

RSS-länk

Mötesärende:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 15.06.2023/Paragraf 197


Sivutoimi-ilmoitusten hyväksyminen

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 15.06.2023 § 197

171/01.01.03/2023

 

 

 

Esittelijä Yhteisen seurakuntatyön johtaja Forsén Stefan

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi oheisten liitteiden mukaiset työsuhteisten työntekijöiden ja viranhaltijoiden sivutoimi-ilmoitukset

 

Käsittely

Esittelijä täydensi suullisesti Nina Pakkasen sivutoimi-ilmoitusta niin, että asiassa on esiehen puolto.              

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Kirkkolain 6 luvun 30 §:n mukaan viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, josta viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista.

 

Sivutoimilupa vaaditaan myös päätoimiselta viranhaltijalta, jolla ei ole kiinteää työaikaa. Työajattoman viranhaltijan on siten haettava sivutoimilupaa myös vapaapäivinään tekemästään sivutoimesta. Jos muu viranhaltija hoitaa sivutointaan vapaa-aikanaan, hänen on tehtävä sivutoimesta ilmoitus.

 

Sivutoimiluvasta päättää työnantaja. Sivutoimilupa voidaan myöntää määräajaksi tai muutoin rajoitettuna. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Viranhaltija ei saa virkasuhteen kestäessä ryhtyä myöskään kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita ei voida pitää hyväksyttävinä.

 

Työnantaja voi, varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi, kieltää sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen tai peruuttaa myönnetyn luvan laissa säädetyillä perusteilla. Työsopimussuhteisen työntekijän osalta noudatettava menettely perustuu työsopimuslaissa säädettyihin työntekijän velvollisuuksiin ja lain 3 luvun 3 §:ssä säädettyyn kilpailevan toiminnan kieltoon.

 

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 4 luvun 10 §:n 6 kohdan mukaan yhteinen kirkkoneuvosto päättää seurakuntayhtymän viranhaltijoiden sivutoimiluvista ja käsittelee tehdyt sivutoimi-ilmoitukset. Päätöksen mukaan sivutoimilupa myönnetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja sivutoimi-ilmoitukset ovat voimassa kaksi vuotta.

 

Nyt käsiteltävissä sivutoimissa on kysymys työajallisten työntekijöiden tai virkamiesten sivutoimista. Kyseiset sivutoimet eivät edellytä työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Tästä syystä myös sivutoimilupahakemuksen lomakepohjalle tehdyt anomukset on käsitelty sivutoimi-ilmoituksina. Tällä päätöksellä ei anneta henkilöille lupaa käyttää sivutoimen hoitamiseen työaikaansa Helsingin seurakuntayhtymän palveluksessa, vaan sivutoimen hoitamisen tulee tapahtua muuna aikana. Henkilön tulee myös huomioida toiminnassaan mahdollisten esteellisyystilanteiden syntyminen ja ilmoittaa sivutoimea koskevista muutoksista. Esimiehet seuraavat työajan käyttöä. Työnantajalla on laissa säädetyin edellytyksin mahdollisuus myöhemminkin kieltää myös ilmoituksenvaraisen sivutoimen pitäminen.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander

p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi.

Jakelu

Haapaniemi Katja

Lanu Marja

Pakkanen Nina

Forsén Stefan

Sovio Hannele

Suominen Pekka

Nukarinen Jarmo

Varjoniemi Marja