RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 13.04.2023/Paragraf 138
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |
Sivutoimilupa Hanna Seppänen
Yhteinen kirkkoneuvosto 13.04.2023 § 138 171/01.01.03/2023 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää kanttori Hanna Seppäselle luvan oheisen liitteen mukaiseen sivutoimeen ajalle 1.4.2023 - 31.3.2025. Asiasta on esimiehen puolto.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Kirkkolain 6 luvun 30 §;n mukaan viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, josta viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista.
Sivutoimilupa vaaditaan myös päätoimiselta viranhaltijalta, jolla ei ole kiinteää työaikaa. Työajattoman viranhaltijan on siten haettava sivutoimilupaa myös vapaapäivinään tekemästään sivutoimesta. Jos viranhaltija hoitaa sivutointaan vapaa-aikanaan, hänen on tehtävä sivu-toimesta ilmoitus.
Sivutoimesta päättää työnantaja. Sivutoimilupa voidaan myöntää määräajaksi tai muutoin rajoitettuna. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimensa vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävien asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Viranhaltija ei saa virkasuhteen kestäessä ryhtyä myöskään kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita ei voida pitää hyväksyttävinä.
Työnantaja voi, varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi, kieltää sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen tai peruuttaa myönnetyn luvan laissa säädetyillä perusteilla.
Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 4 luvun 10 §:n 6 kohdan mukaan yhteinen kirkkoneuvosto päättää seurakuntayhtymän viranhaltijoiden sivutoimiluvista ja käsittelee tehdyt sivutoimi-ilmoitukset.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia
Lisätiedot
Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander, p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi.
Jakelu
Seppänen Hanna
Varjoniemi Marja
Lehto Risto
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |