RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 02.03.2023/Paragraf 67
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |
Ylimmän johdon palkkausryhmän nimeäminen
Yhteinen kirkkoneuvosto 02.03.2023 § 67 822/01.02.01/2022 |
|
Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha
Päätösehdotus
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) asettaa johdon palkkausryhmän toimikaudeksi 2.3.2023-31.12.2026;
2) nimetä sen puheenjohtajaksi yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan;
3) nimetä sen jäseniksi henkilöstöjohtajan ja Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaanin;
4) nimetä johdon palkkausryhmään toisen edustajan yhteisen kirkkoneuvoston keskuudesta;
5) todeta, että johdon palkkausryhmä voi puheenjohtajan päätöksellä kutsua kuultavaksi myös muita asiantuntijoita;
6) valtuuttaa henkilöstöjohtajan nimeämään yhden tai useamman valmistelijasihteerin;
7) todeta johdon palkkausryhmän tehtäväksi selostusosassa luetellut tehtävät, ml. selostusosassa esitetyn mukaisesti yhteisten palveluiden osastojen johtajien palkkausta koskevien esitysten laatiminen yhteiselle kirkkoneuvostolle.
Käsittely
Todettiin, että pöydille on jaettu nimillä täydennetty päätösehdotus:
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1) asettaa johdon palkkausryhmän toimikaudeksi 2.3.2023-31.12.2026;
2) nimetä sen puheenjohtajaksi yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan;
3) nimetä sen jäseniksi henkilöstöjohtajan ja Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaanin;
4) nimetä johdon palkkausryhmään seuraavat yhteisen kirkkoneuvoston kaksi jäsentä: lääketieteen ja kirurgian tohtori Liisa-Maria Voipio-Pulkin ja diplomi-insinööri Otto Lehtipuun.
5) todeta, että johdon palkkausryhmä voi puheenjohtajan päätöksellä kutsua kuultavaksi myös muita asiantuntijoita;
6) valtuuttaa henkilöstöjohtajan nimeämään yhden tai useamman valmistelijasihteerin;
7) todeta johdon palkkausryhmän tehtäväksi selostusosassa luetellut tehtävät, ml. selostusosassa esitetyn mukaisesti yhteisten palveluiden osastojen johtajien palkkausta koskevien esitysten laatiminen yhteiselle kirkkoneuvostolle.
Päätös
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti

Selostus
Yhteinen kirkkoneuvosto asetti kokouksessaan 8.10.2020 (541/2020) ylimmän johdon palkkauksen arviointia sekä palkkaukseen liittyviä asioiden käsittelyä varten ryhmän, jonka jäseniksi se kutsui YKN:n varapuheenjohtajan, Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaanin, yhteisen seurakuntatyön johtajan sekä henkilöstöjohtajan / henkilöstöosaston edustajan. Palkkaustyöryhmän asettaminen liittyi erityisesti silloisen sopimuskorotuksen kohdentamiseen suoritusperusteisesti ylimmän johdon palkkausjärjestelmässä. Johdon palkkausryhmässä valmisteltiin syksyllä 2021 kriteerit kirkkoherran alkupalkan määräytymiseen. Tavoitteena on edelleen kehittää ylimmän johdon palkkausta määrittelemällä kriteerit suoriutumisen huomioivaan palkitsemiseen.
Ylimmän johdon palkkausjärjestelmään kuuluu kirkon virkaehtosopimuksen (kirvestes, liite 7) mukaisesti kirkkoherran viranhaltijat sekä johtava talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltija. Helsingin seurakuntayhtymässä yhtymän johtajan virka on sijoitettu ylimmän johdon palkkausjärjestelmään johtavana talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltijana. Liittotason neuvottelupöytäkirjan mukaisesti ylimmän johdon palkkausjärjestelmään voidaan seurakuntataloudesta sijoittaa vain yksi hallinnon virka. Tämän takia yhteisten palveluiden osastojen johtajien palkkauksessa sovelletaan kirkon yleistä palkkausjärjestelmää. Toiminnan kannalta olisi kuitenkin luontevaa, että myös osastojen johtajien palkkausta koskevat päätökset valmisteltaisiin johdon palkkausryhmässä yhteiselle kirkkoneuvostolle päätettäväksi. Tämän vuoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään johdon palkkausjärjestelmän tehtävien laajentamista koskemaan myös yhteisten palveluiden osastojen johtajia.
Johdon palkkausryhmän tehtävänä on
- kehittää ja seurata ylimmän johdon palkkausta sekä palkkausjärjestelmän soveltamista;
- arvioida ylimmän johdon palkkausjärjestelmään kuuluvien viranhaltijoiden/työntekijöiden tehtävän vaativuutta ja valmistella esitys kokonaispalkasta asiasta yhteiselle kirkkoneuvostolle;
- koota ylimmän johdon suoriutumisen arvioinnit ja tarvittaessa esittää arviointien perusteella suoriutumiseen perustuvaa palkitsemista tai palkantarkastusta;
- esittää suoriutumiseen perustuvia kertapalkkioita yhteiselle kirkkoneuvostolle päätettäväksi.
Lisäksi johdon palkkausryhmän tehtäväksi esitetään
- arvioida kirkon yleiseen palkkausjärjestelmään kuuluvien yhteisten palveluiden osastojen johtajien tehtävän vaativuutta ja valmistella esitys tehtävän vaativuuteen perustuvasta palkanosasta yhteiselle kirkkoneuvostolle
- koota yhteisten palveluiden osastojen johtajien suoriutumisen arvioinnit ja tarvittaessa esittää suoriutumisen arviointien perusteella suorituslisää yhteiselle kirkkoneuvostolle päätettäväksi yleisen palkkausjärjestelmän määräysten mukaisesti.
- esittää suoriutumiseen perustuvia kertapalkkioita yhteiselle kirkkoneuvostolle päätettäväksi.
Arviointiryhmät:
Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksen mukaisesti ylimmän johdon palkkausjärjestelmään kuuluville on asetettu arviointiryhmät, joiden tehtävänä on sopia viranhaltijalle / työntekijälle asetettavista tavoitteista ja arvioida työssä suoriutumista. Yhteisen kirkkoneuvoston on tarpeen nimetä yhtymän johtajan arviointiryhmä yhtymän johtajan siirryttyä ylimmän johdon palkkausjärjestelmään hallintojohtajan tilalle.
Arviointiryhminä toimivat (muutokset lihavoituna)
- seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja ja lääninrovasti, kun arvioidaan kirkkoherran työlle asetettavia tavoitteita ja työssä suoriutumista
- seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja ja hiippakuntadekaani, kun arvioidaan lääninrovastien työlle asetettavia tavoitteita ja työssä suoriutumista
- yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja sekä valtuuston puheenjohtaja arvioitaessa yhtymän johtajan työlle asetettavia tavoitteita ja työssä suoriutumista
- yhtymän johtaja arvioitaessa osastojen johtajien työlle asetettavia tavoitteita ja työssä suoriutumista.
Yhteistä kirkkoneuvostoa pyydetään nimeämään varapuheenjohtajan lisäksi toinen edustaja johdon palkkausryhmään. Edustajalta toivotaan seuraavanlaista osaamista / käytännön kokemusta:
- kokemusta erilaisista julkisen sektorin ylimmän johdon palkkausjärjestelmistä ja niiden soveltamisesta
- kokemusta ylimmän johdon johtamissopimuksista ja kannustavasta palkkauksesta
- kokemusta (strategisiin tavoitteisiin perustuvien) tavoiteasetannasta sekä niiden mittaroinnista / yhteismitallistamisesta
- kokemusta ylimmän johdon johtamissopimusten laadinnasta
- kokemusta ylimmän johdon suoriutumisen arvioinnista
- kokemusta tulospalkkausjärjestelmistä ja niiden laadinnasta
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander, p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi
Jakelu
Kirkkoherrat
Osastojen johtajat
Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaani
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |